Haaste numero 38 kantaa otsikkoa "masu".
Yleensä Tuuli ei tykkää että hänen mahaansa katsotaan tai kosketaan, joten kunnon masukuvaa on mahdoton saada.
Tässä kuvassa Tuuli on mummin luona kylässä. Kuvan nähtyään Tuuli säikähti kun maha näytti kasvaneen vuoren kokoiseksi mummin antamien herkkujen takia! Kaikki nuo herkut myös tekivät neidistä laiskottelun mestarin.
keskiviikko 3. lokakuuta 2007
Massu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
Tuulihan on sitten kuin Noppa - masu on sitä omaa aluetta, johon ei yleensä kosketa.
Ihana kurkistus peiton alta...
Mä en ensin meinannut huomata missä sä olet mutta söpö vaaleanpunainen nenu pilkisti esiin ja paljasti :)
Hauska kuva :)
Arvaa Tuuli, mä annan jo MunIhmisen silitellä mua joka päivä, tänäänkin se silitti mun massua, kerran vaan mutta kuitenkin, enkä yhtään pelännyt!
Musta oli tosi noloa, kun mun mahaan leikattiin semmonen haava, ja sitten tuon mun emäntä aina puhdisti sitä. Ja aluksi tuli pissakin sängylle, ja emäntä aina siivosi. Kyllä mua hävetti! Mut sitten mä totuin siihen, ja huomasin että mun ei tarvi hävetä yhtään, tuo emäntä tykkää musta vaikka mä olisinkin sairaana. Silti mua vähän pelottaa näyttää mun mahaa, kun mä ajattelen että jos ne taas leikkaa sitä. Oli niin paha olla sen leikkauksen jälkeen!
Mut peiton alla mä nukun aina selällään, silloin ei kukaan nää mun mahaa! :)
Voi Tuuli kun sä oot ihana! Oon varma että me oltaisiin parhaita kavereita livessä :)
Mut leikattiin Hesyssä. Se oli kamalaa. Ensin ne varasti mun pennut ja sitten ne laittoivat mulle piikin ja avasivat mun vatsan.
Olin tosi kipeä ja masentunut sen jälkeen :( Surin vaan kaikkea, koko surkeaa elämääni.
Mutta onneksi MunIhminen tuli just silloin siivoamaan kun koppia ja löysi mut! Kukaan muu ei ollut huolinut mua omaksi kaverikseen kun oon tälläinen villikissa, mutta MunIhminen sanoi että kyllä pikku-Vienokin ansaitsee kodin ja rakkautta.
Että hyvin kävi loppujen lopuksi! :)
Vieno, eikös ollutkin pelottava se piikki!
Yhtäkkiä mä en tuntenut mun jalkoja ollenkaan. Mä yritin sanoa mun emännällekin että auta, mä haluan pois. Se yritti rauhoittaa mua, mutta mä olin ihan kauhuissaan ja mä keräsin viimeiset voimani ja ponnistin etutassuilla pois siitä hoitopöydältä. Mut enhän mä päässytkään pakoon, mä vaan putosin lattialle kun jalat ei kantaneet.
Sit emäntä nosti mut tosi varovasti takaisin ylös, ja mä nukahdin.
Seuraavan kerran mä heräsin taas mun emännän sängystä, ja mun maha oli tosi kipeä. Mä tiesin että nyt ne oli leikanneet mun mahaa.
Mutta onneksi jo seuraavalla viikolla mun olo oli parempi, ja ruokakin alkoi maistua.
Eikä mun sen jälkeen ole tarvinnut mennä enää sinne kauheeseen leikkaus-paikaan, onneksi!
Voi vitsi Tuuli. Mä tiedän hyvin miltä se tuntuu kun kauhu valtaa koko kehon ja pään.
Onneksi sulla oli emäntä siinä lähellä kun sä nukahdit, ja sitten taas siinä vieressä kun sä heräsit! Sä olit kyllä tosi onnekas kissa sen suhteen!
Joskun kun sulla on aikaa niin lue mun tarina, se löytyy mun omasta laatikosta. Se on aika pitkä mutta siinä mä kerron mun kokemuksista ajalta ennen kuin pääsin omaan kotiin asumaan MunIhmisen ja Kirren kanssa.
Joo, Vieno me on emännän kanssa jo luettu sun tarina, ja meitä itketti ihan hirveesti!
On kyllä ihanaa että sä olet päässyt oikeaan kotiin. Sovitaanko Vieno että me ei enää koskaan jouduta mihinkään pahaan paikkaan? Mun emäntä sanoo aina kun mua pelottaa, että se ei anna kenenkään viedä mua pois. Mä kyllä uskon sitä.
Ja nyt mulla on ollut isäntäkin puoli vuotta, ja se tykkää musta kans. Se aina valvoo mun kanssa yöllä jos mua pelottaa olla yksin. Ja me leikitään sen kengännauhoilla. Sit me mennään yhdessä takas nukkumaan. Mun emäntä nukkuu niin sikeästi että se ei koskaan huomaa kun mä hiljaa hiivin sen mahan päälle nukkumaan. Siinä mun on niin kiva olla!
Sovitaan vaan!
MunIhminen on luvannut mulle että saan asua sen kanssa aina ja että vain "yli sen kuolleen ruumiin" voisin joutua takaisin Hesyyn tai ylipäätään pois kotoa.
Aluksi tykkäsin kun tuli vieraita, olin varovainen mutta utelias. Joskun haistelin vieraan kättäkin!
Mutta kun vuosi sitten syksyllä meillä kävi kaksi iso ja kovaäänistä huoltomiestä joilla oli sellainen aivan kamalaa meteliä pitävä laite, niin sen jälkeen oon pelännyt jopa ovikellon soittoa niin, että juoksen heti sohvan taakse piiloon, tai sitten saunaan.
Että kyllä sitä voi omassa kodissaankin joutua pelkäämään ties mitä asioita!
Se on hyvä että sulla on kiltti isäntäkin. Se voi sitten ajaa kaikki tuhmat ihmiset pois teiltä ja suojella sua muutoinkin.
Kyllä sulla on hyvin asiat nyt! :)
Ohoh, sä oot Vieno rohkeampi kuin minä! Mä en tykkää yhtään vieraista. Ne on tosi pelottavia. Mä aina menen peiton alle piiloon, enkä tule sieltä pois ennenkuin mä olen ihan varma että vieraat on mennyt pois.
Yks emännän kaveri kyllä näyttää tosi kivalta, mä kerran uskalsin kurkistaa nurkan takaa että miltä se näyttää. Mutta sitten mua taas alkoi pelottamaan. Seuraavan kerran kun se tulee, mä yritän olla rohkeampi.
Lähetä kommentti