keskiviikko 5. syyskuuta 2007

Kesäloma

Miu!

Tuuli on ollut toukokuusta lähtien kesälomalla Keski-Suomessa. Kesälomapaikka on rauhallinen, luonnonhelmassa oleva omakotitalo, jonka lähellä ei ole autoliikennettä. Talon molemmin puolin kulkee joki, joten kissat eivät pääse lähtemään kauas metsästysretkelle. Silta on liian pelottavan näköinen ylittämistä varten. Näin Tuuli ystävineen voivat ulkoilla ilman hihnaa kaikessa rauhassa.

Tuulilla on kaksi kaveria, Spock ja Spockin veli, Max. Ulkona asuu myös puolivilli Kisu, jota Tuuli pelkää kovasti. Kisulla ja Tuulilla on kuitenkin sanaton sopimus, jonka mukaan Tuulin aluetta on talon sisätilat, ja Kisun aluetta piha. Tuulille sopimus käy mainiosti, hän ei tykkää lähteä oven edustaa kauemmas ulkoilemaan. Suuri maailma näyttää vielä liian pelottavalta kaltoin kohdellulle kissalle.

Spock on seitsemänvuotias, hyvinsyönyt ja elämästä nauttiva herra. Päivisin hän makoilee portaiden edessä vahtimassa, ettei Tuulia pelota katsella ovesta ulos. Silloin tällöin Tuuli säntää antamaan Spockille kiitokseksi pienen suukon, ja palaa sitten kiireen vilkkaa ovelle takaisin. Spock yrittää näyttää nololta, mutta silmistä näkyy kuinka iloinen hän on Tuulin seurasta. Välillä pariskunta käy sisällä syömässä, varsinkin Spock. Tuuli odottaa että Spock tulee takaisin, eihän yksin ulkoileminen ole kivaa!

Max on Spockin kaksoisveli, tosin puolta pienempi ja kaksi kertaa äkäisempi. Maxin mielestä Spock on toivottoman laiska, eikä hän siksi paljon viihdy Tuulin ja Spockin kanssa. Max lähtee aikaisin aamulla läheiseen, pieneen metsään jahtaamaan hiiriä, ja palaa illan tullen. Ennen nukkumaanmenoa Max ja Tuuli ajavat leikkimielisesti toisiaan takaa, ja Spock seuraa väsyneen näköisenä vierestä; miten nuo jaksavat! Joskus Max härnää laiskaa veljeään niin kauan, että Spock saattaa hiukan huitaista tassulla Maxia kohti. Ylös asti hän ei kuitenkaan jaksa nousta leikkiä varten.

Kohta kesäloma on ohi, sillä ensi viikolla Tuuli tulee takaisin emännän luokse kaupunkiin. Sitten alkaakin pitkä talvi sisätiloissa. Kuten jo luittekin, Tuuli ei kovin edes pidä ulkoilusta, joten sisällä oleminen kylmän talven ajan on Tuulista oikein mukavaa. Saa käpertyä piiloon emännän peiton alle koko päiväksi nukkumaan! Ja sitten yöllä ja aamulla on kiva seurata olohuoneen ikkunasta ohikulkevia autoja. Ja välillä pitää myös moikata naapurin ikkunassa katselevaa valkoista kissaa.

Tässä vielä kuvia Tuulin kesäloman ajalta:


Spock vahtii tarkkana, kun Tuuli kuurottaa verhon takana.


Joskus, kun oikein valppaana seuraa, saattaa nähdä vilahduksen Maxista!

Max hiipii pensaikossa, ja toivoo ettei kukaan huomaa.


Välillä ei tapahdu mitään, ja silloin alkaa laiskottaa. Ja Spockin kehtasi karata, ei voi edes mennä suukottamaan!

Spock kävelee kuin leijona!

Tulihan se takaisin! Ja heti piti juosta suukottamaan! Nyt Spockia hävettää...

Ei kommentteja: